tiistai 25. kesäkuuta 2013

Etkö voi elää maailmassa, jossa on alkoholia ja päihteitä: Tulta ja tappuraa

Viimeinen osa sarjassani "Etkö voi elää maailmassa, jossa on alkoholia ja päihteitä" on valmis. Toivottavasti ette ole nauttineet suoltamastani sonnastani, koska se tarkottaisi sitä, että lukumakunystyränne eivät ole mitkään maailman parhaat. Ilman pidempiä jaaritteluita.

Kaikki päihteet tulisi laillistaa. Aivan jokainen. Kannabiksesta heroiiniin, meskaliinista kärpässieniin. Kaikki.

Päihteiden kriminalisointi on johtanut sietämättömään tilanteeseen, jossa ironisesti organisoitu rikollisuus hyötyy eniten ”Huumeiden vastaisesta sodasta”. Köyhät ja viattomat taas kärsivät eniten siitä. Järjestäytynyt rikollisuus rahoittaa huumebisneksellään ihmis- ja asekauppaa sekä murhia ja murtoja. Ja se on täysin mahdollista sen takia, koska kukaan ei kontrolloi päihteitä eikä niiden levikkiä - paitsi he. Monissa euroopan maissa ja Pohjois-Amerikassa laittomien päihteiden osto on suunnilleen yhtä helppoa kuin keskikaljan ostaminen, ellei jopa helpompaa, koska ikäkontrollia ei ole huumeiden kohdalla. Toisin kuin alkoholin kanssa. Ainoana kontrollikeinona on rangaistus ja se taas ei tee muuta kuin pahenna hupikäyttäjän- tai addiktin elämää entisestään. Tästä hyvänä esimerkkinä on aikaisemmin mainittu Pohjois-Amerikka, jossa lukuisat ihmiset istuvat kakkua niinkin mietojen päihteiden takia kuin kannabiksen ja taikasienten. Sen lisäksi lusiminen kestää pitkään. Siellä kakut eivät ole mitään lyhyitä nakkeja, minkä takia moni laitostuu koko elämän kattavaan rikoskierteeseen.

Dekriminalisaatiosta ja siihen liittyvistä toimenpiteistä ei ole ollut muita kuin hyviä kokemuksia, jos ei oteta mukaan eräiden hullujen (esim. Irti Huumeista ry.) mielipiteitä huomioon. He ovat hulluja siksi, koska eivät osaa tarkastella asioita statistiikan pohjalta. He ovat liian tyhmiä ja itsepäisiä muuttakseen mielipiteitänsä rakentavaan suuntan. Tai sitten liian ylpeitä. Onhan se aika rankka pala myöntää olleensa väärässä.

Neulojen jakaminen ja niiden rajoittamaton myynti apteekeissa on vähentänyt HIV- ja hepatiittitartuntojen määrää merkittävästi jo pelkästään Suomessa. En voi edes kuvitella kuinka paha tilanne olisi, jos tämä ei olisi mahdollista. Ikävä kyllä joidenkin konservatiivisten umpimielisten idioottien takia, käytäntö tulisi lopettaa. Ehkä he eivät pysty ymmärtämään addiktion helvetillistä luonnetta ja sitä, että narkomaanit ovat myös ihmisiä, vaikkakin epätoivoisia sellaisia. Kun vierotusoireet ovat niin pahat, että niihin saattaa kuolla, silloin mikä tahansa naula kelpaa käytettäväksi. Jopa kellertävän kaverin piikki.

Portugalissa tapahtunut laittomien päihteiden dekriminalisointi, toisin kuin aikaisemmin mainitut kireä anuksiset ääliöt ovat povanneet, on tuonut hyviä tuloksia. Addiktit ovat hakeutuneet hoitoon, koska heillä ei ole mitään pelkoa jälkiseuraamuksista hoitoon hakeutumisessa. Poliisi on pystynyt paremmin keskittämään resursseja todellisten rikollisten jahtaamiseen – organisoidun rikollisuuden. Ja narkomaanien ei tarvitse pelätä, että heitä kohdeltaisiin kuin toisen luokan kansalaisia.

Mielikuvitus on mahtava työkalu mielen avaamiseen. Kuvittele mielessäsi tilanne. Olet ollut mökillä viikon ja palaat kotiisi. Istut rauhassa himassasi ja avaat keskikaljan keissistä, josta et ottanut yhtään kaljaa lomalla ollessasi. Ihana sihahdus paukahtaa ilmoille tölkistä. Näet herkullisen kuohun nousevan ja nostat kaljan huulillesi. Annat virkistävän maun huuhtoa sisintäsi, kunnes kuulet yllättäen kovan ovenkoputuksen. Menet puoliunisena avaamaan oven. Katsot ylöspäin: ”Poliisista päivää. Meillä on etsintälupa. Naapuri haistoi outoja hajuja ja kuuli jännän äänen, kun oli menossa kotiin.” Katsot poliisin olan yli ja näet vanhan mummon, kaikkien vihaamaan piha-agentin, virnuilevan pirullisesti tuoreet pompulat päässä. Mummon uusi neon pinkiksi värjätty siilitukka on kuin irvokas geishakuula kakun päällä. Mummo hiipii takaisin asuntoonsa käkättäen. Poliisi tulee sisään ja heillä on mukana uusin huumesika, joka syö puolikkaan lihapiirakkasi olohuoneesi lattialta samalla kun se rynnistää sinne. ”Hän on Pekka. Hän tykkää lihapiirakoista. Me palkitsemme hänet yleensä niillä, mutta tänään meidän ei tarvitse tehdä sitä.” ”Eh heh eh”, toteaa jämäkästi toinen huumepoliiseista.

Ajattelet hiljaa mielessäsi: ”Mitäs vittua? Noh, ainakin mulla on bisse yhä kädessä” Otat pitkän hörpyn ja röyhtäiset.

Linnut lopettavat laulamisen, vaikka on ihana heinäkuinen keskipäivä. Sika pysähtyy paikalleen. Se on kuin patsas. Samalla sika pieraisee. Et ole varma onko haju lihapiirakkainen. Poliisien päät kääntyvät 90 astetta. Katsot jälleen ylöspäin. ”MAAHAN, VITUN KUSIPÄÄ!” Et tajua mitä tapahtuu, otat toisen hörpyn, joten toinen konstaapeleistä toteaa ”Eh heh he” ja lyö sinua polvitaipeeseen pampulla. Et ole vieläkään maassa, joten hän ihmettelee: ”Heh?”. Tunnet tylpän kivun päälaellasi. Haistat veren. Näkökenttääsi alkaa tulvia sumua ja äänet pakenevat kokoajan kauemmaksi.

Heräät tutkintavankeudesta. Tuntien päästä kuulet kolahduksen sellin ovessa ja tutun äänen, joka näyttää tulleen lopputulokseen: ”Heh.”

Nykyinen huumelaki on aivan yhtä järjetön kuin ylläoleva tilanne. Monia rangaistaan siitä mitä he tekevät yksityiselämällään ja joka ei vaikuta kenenkään muuhun kuin heihin itseensä. Yhteiskunnan resurssit voitaisiin ohjata johonkin järkevämpään kuin ihmisten pamputtamiseen, kuten vaikkapa koulutukseen ja hyväsydämisyyden levittämiseen. Jälkimmäisen puutteen takia kärsimme päihdeongelmista. Päihteisiin on helpompi paeta kuin kokea sen mitä tuntee sisällään. Sen että on hauras ja haavoittuvainen, kun avautuu maailmalle. Sen, että on vihdoinkin todellinen.

1 kommentti:

  1. Olen paljolti samoilla linjoilla kanssasi tässä kysymyksessä. Yhteiskunnan varat voisi ennenminkin käyttää päihdevalistukseen ja narkomaanien hoitoon, kuin käyttäjien vainoamiseen.

    VastaaPoista